Koirat eivät käytä housuja – riemastuttavan groteskia!

Samaan aikaan kun Turun taideakatemia bannaa lopputyönäyttelystään Iiris Elena Rusin teoksen, jossa tapahtuu konsensuaalista breath playta, kaatuu ohjaaja J-P Valkeapään samaa teemaa käsittelevä elokuva rahoittajien perääntymiseen. Nyky-yhteiskunta ei ole valmis näkemään sadomasokismia.

Sadomasokismia sille kuitenkin näytetään ja ihmiset tuntuvat vieläpä nauttivan siitä. Cannesissa ensiesityksensä saanut, ja nyt Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleilla nähty suomalaiselokuva Koirat eivät käytä housuja on saanut osakseen kiitosta ja ylistävää palautetta. Siinä missä Iiris Elena Rusin Breathless-työtä ei koskaan saanut julkaista lopputyönäyttelyssä, sai Valkeapään elokuva lopulta rahoitusta. Kenties pitkä rahoituksenhakuprosessi kannatti, sillä käsikirjoitus hioutui siksi timantiksi, joka se on nyt.

Koirat eivät käytä housuja on tarina valkoisesta, keski-ikäisestä, hyvin toimeentulevasta miehestä, joka on kokenut menetyksen, eikä pääse siitä yli. Sattuman kautta mies päätyy ammattidominan käsittelyyn ja löytää ulospääsyn ankeasta elämäntilanteestaan. Samalla tosin laiminlyöden muut elämänsä osa-alueet kuten työn ja teini-ikäisen lapsensa. Elokuva ei kuitenkaan esitä aivan perinteistä vaikeuksista voittoon -tarinaa pyhimysmäisine päähenkilöineen, vaan kuvaa pikemminkin antisankarin, joka ei elokuvan lopussakaan ole eheä.

Elokuvassa ammattidominan työ ei ehkä ole kaikkein realistisinta tai täten eettisintä, mutta dominan kylmä sadistisuus luo jännitettä hahmojen välille. Seksityö rinnastetaan muihin hyvinvointi- ja hoiva-aloihin, mikä on mielestäni herkullinen ja fiksukin rinnastus. Niin hoitoalalla kuin seksityössäkin autetaan ihmisiä ja ollaan iholla, sekä kohdataan ihmisiä yksilöllisine tarpeineen. Kylmän sadistinkin sisältä löytyy alusta saakka empatiaa.

Latviassa kuvatun elokuvan kauniin karu miljöö etäännyttää katsojaa tutusta ja turvallisesta, mutta ei kuitenkaan liikaa. Tämän unenomaisen maailman vastavoimana, ja toisaalta kaiken liikkeelle panevana voimana, on päähenkilön tytär, joka tiukasti kiinni todellisuudessa vetää isäänsä myös takaisin maanpinnalle ja arkeen.

Ilman kieroutunutta mustaa huumoria elokuvalla olisi tarinana kenties lähinnä shokeerausarvoa, mutta loistavien näyttelijöiden eleetön huumori vie melankolista ja groteskiakin tarinaa eteenpäin jouhevasti. Elokuva ei suomalaisen komediaperinteen tavoin viljele räväköitä punch-lineja, vaan luottaa näyttelijöiden sanattomaan viestintään ja tilanteiden absurdiuteen. Kinkyä ja vaniljaa katsojaa varmasti naurattavat eri aspektit elokuvassa – mikä oli Rakkautta ja anarkiaa -näytöksessäkin mielestäni havaittavissa.

Koirat eivät käytä housuja tarjoili minulle, joka olen jokusen BDSM-elokuvan katsellut, jotain, mitä en ole aiemmin elokuvissa nähnyt. Riemastuttavaa loppukohtausta katsoessani ymmärsin katselevani kinkyä romanttista komediaa.

*

Tsekkaa myös Helsingin akateemisten kinkyjen blogitekstit aiheesta:
Leffa-arvio: Koirat eivät käytä housuja raottaa kinkyyden verhoa onnistuneesti
Rasti seinään: on syntynyt kinkyelokuva, johon kinkytkin ovat tyytyväisiä

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s